Dopinglinkki

Mitä hyötyä dopingista on?

Kirjoittaja:
Julkaistu: 20.06.2011

Dopingaineiden, kuten anabolisten steroidien ja kasvuhormonin, käytön takana ajatellaan yleensä olevan halu olla iso, vahva ja lihaksikas. Tähän yhdistetään helposti stereotypioita, kuten ajatus huonosta itsetunnosta, vääristyneestä kehonkuvasta tai halusta tapella.

Edelleen tämä voimanhankintaprojekti nähdään bodarien ja voimannostajien erityisalana, jonka perimmäisiä syitä ei ymmärretä eikä usein halutakaan ymmärtää. Bodaaminen ja etenkin roinaaminen nähdään ”lihapäiden” hommana, tyhmänä terveytensä riskeeraamisena vailla palkintoja. Perään vielä jotkut muistuttavat, että kilpaurheilussa dopingin ymmärtää, kun voittamisesta saa kultaa ja rahaa.

Täten dopingin käyttö huippu-urheilun ulkopuolella näyttäytyy järjettömänä puuhana vailla hyötyjä. Mutta onko se todella niin hyödytöntä? Yhteiskuntamme on niin päämäärärationaalisesti orientoitunut, että luulisi sen jäsenien ajattelevan tekojensa seurauksia ja seurauksien seurauksia lähes missä tahansa toiminnassa.

Tarkemmalla katsannolla myös dopingin takaa paljastuu hyötynäkökohtia. Esimerkiksi fyysisessä työssä voimasta on hyötyä ja dopingin avullahan voiman hankinta helpottuu. Fyysisiä töitä tehdään muun muassa rakennus- ja turvallisuusalalla sekä rikollisessa alamaailmassa. Eikä hyöty epäilemättä rajoitu vain voimaan, vaan myös vakuuttavaan ulkomuotoon. Ulkonäön muokkaamisesta dopingin avulla voi myös olla hyötyä joillakin ”ulkonäkötyöläisaloilla”.

Mutta tuntuu, että kenelläkään ei ole selvää kuvaa siitä, miten yleistä tällainen dopingin hyötykäyttö on. Vielä vähemmän on tietoa tai ymmärrystä tällaisen käytön luonteesta, esimerkiksi käytön määristä tai käyttäjien riski-, hyöty- ja haitta-arvioinneista.

Kuten lähes aina dopingin ollessa kyseessä, teeman ympärillä on sakeaa usvaa. Käyttäjät eivät totisesti ilmoittaudu käsi ojossa kertomaan kokemuksistaan. Tämä on toki myös ymmärrettävää: doping on leimattu siinä määrin vilungiksi kilpaurheilun piirissä, että myös sen ulkopuolella käyttö nähdään helposti moraalisesti arveluttavana oikoteiden ottamisena.

Dopingin hyötykäyttö on siinä määrin mielenkiintoinen ilmiö, että sen ei soisi jäävän täysin varjoihin. Mikäli nykytilanne jatkuu, siitä tuskin on hyötyä kenellekään: käyttäjät joutuvat salailemaan käyttöään ja siten saattavat altistua herkemmin aineiden haitoille. Toisaalta muun yhteiskunnan silmissä epätietoisuus ja ennakkoluulot elävät niin kauan kunnes aiheesta tiedetään enemmän.

Nykyinen tilanne tiivistyy ikävään vastakkainasetteluun: käyttäjät tuumaavat, että ”muut eivät kuitenkaan ymmärtäisi käyttöämme”, ja muut julistavat jämäkästi ”emme edes halua ymmärtää”. Avoimempi keskustelu voisi edesauttaa esimerkiksi pohtimaan, voisiko dopingin tuomia hyötyjä saavuttaa muilla keinoin, tai miten dopingin aiheuttamia haittoja voisi minimoida.

PS. Jos olet kiinnostunut osallistumaan dopingaineiden käyttöä koskevaan tutkimukseen kertoaksesi kokemuksiasi esimerkiksi blogitekstissä käsitellystä aiheesta, ota yhteyttä ja kysy lisää:

mikko.piispa(a)helsinki.fi tai
mikko.salasuo(a)nuorisotutkimus.fi

Kommentoi:

Tiedot






(Paina esikatselunappia, jotta voit lähettää kommentin.)