Dopinglinkki

Kuntodoping ja riskien hallinta

Kirjoittaja:
Julkaistu: 02.07.2010

Länsimaisessa lääketieteellisessä keskustelussa on yhä enemmän siirrytty kohti ”asiakkaiden” (eli terveydenhuollon kohteiden eli meidän kaikkien) vastuuta omasta terveydestään. Meidän tulee tiedostaa riskit ja toimia niiden määräämissä rajoissa. Meidän on otettava vastuuta omasta terveydestämme: syötävä hyvin, juotava sopivasti, liikkua riittävästi.

Esimerkiksi roskaruokaa syömällä otamme tiedostetun riskin. Tiedostetun siinä mielessä, että meille on jo kerrottu roskaruoan riskeistä, ja jos emme ole olleet kuulemassa, se on meidän oma vikamme ja saamme kantaa riskinoton mahdolliset negatiiviset seuraukset.

Siten oletus on, että tiedämme riskit ja toimimme niiden puitteissa. Emme voi elää täysin riskittömästi, eikä luultavasti monikaan meistä edes haluaisi, sillä usein riskit ovat nautintojen sivutuote, ja useimmat meistä haluavat kokea joitain nautintoja. Kyse ei siis ole siitä, otammeko riskejä, vaan siitä, kuinka hallitsemme ottamamme riskit.

Dopingin ja huumeiden käyttö ovat tietoista riskienottoa. Ne ovat myös oiva esimerkki siitä, kuinka riskienotto täytyy olla hallussa. Esimerkiksi huumeiden käyttö voidaan mieltää joko hallituksi, holtittomaksi tai jopa pakonomaiseksi. Edes pakonomainen huumeiden käyttö ei kuitenkaan ole pelkkää riskien ottamista, siinäkin on hallinnallinen elementti: todellista riskienottoahan olisi pistää suoneen varmasti yliannostuksen aiheuttava määrä heroiinia. Jos itsemurha-aikomusta ei lasketa, kukaan tuskin ottaa moista riskiä.

Dopingin käyttöön pätee sama logiikka. Tuskin kukaan dopingin käyttäjä ottaa sellaisia annoksia, joiden tietää varmasti olevan aivan liikaa. Mikäli dopingia otetaan suuria annoksia, sen uskotaan olevan edelleen hallinnan ja sopivan annoskoon rajoissa, ainakin subjektiivisessa katsannossa.

Kuntodopingin käytössä on siis kyse riskienhallintakulttuurin rajojen venyttämisestä, mutta ei kuitenkaan kyseisten rajojen ylittämisestä. Dopingin käyttäjä ottaa itse riskinsä, jotka hän luultavasti mieltää myös verrattain pieniksi riskeiksi. Hän hankkii itse tietonsa käyttämistään aineista ja niiden käyttötavoista. Hän vastaa seurauksista itselleen, niin hyvistä kuin huonoistakin. Hän punnitsee hyödyt ja haitat ja tekee riskiarvionsa sen perusteella.

Hänen toimintansa on myös medikalisaation eetoksen mukaista. Medikalisaatioajattelun mukaan kaikkiin vaivoihin löytyy lääketieteellinen ratkaisu. Kun medikalisaatioajattelu yhdistetään individualistiseen, yksilön valinnanvapautta korostavaan ajatteluun, yksilö voi itse määritellä vaivansa ja etsiä niihin lääketieteellistä ratkaisua. Siten kuntourheilijan katsoessa suoritustasonsa olevan liian alhainen hän saattaa haluta etsiä ratkaisua lääketieteestä.

Tässä hän kuitenkin ohittaa viralliset asiantuntijat, sillä kovin moni lääkäri ei ole valmis määräämään hänelle steroideja vain siksi, että hän ei ole tyytyväinen omaan suoritustasoonsa. Siispä kuntodouppaaja määrittelee itse ongelmansa, kehittää niiden ratkaisemiseksi parhaat keinot ja etsii käytännön vastauksen oma-aloitteisesti. Toisin sanoen hän etsii dopinginsa jostain muualta kuin lääkäriltä, eli sieltä, mitä on tapana sanoa katukaupaksi.

Lääketiede on suuri asiantuntijavoima länsimaisessa yhteiskunnassa, mutta lääketiede on ikään kuin ulkoistanut riskienhallinnan yksilön vastuulle. Toisaalta riskienhallintaan kytkeytyy yksilön mahdollisuus ja jopa velvollisuus hakea asiantuntija-apua sitä tarvitessaan: medikalisaation mukaisesti lääketieteellä on asiantuntijaratkaisu yksilöiden pulmiin.

Kuntodouppaaja ottaa tiedostetun riskin, jota hän kokee hallitsevansa (ja hyvin mahdollisesti myös tekee niin). Asiantuntijat ovat kuitenkin hänelle informaation lähde vain rajallisesti, sillä käytännön ratkaisuja etsiessään kuntodopingin käyttäjä kiertää asiantuntijat. Hän siis ottaa yksilölle ulkoistetun riskienhallinnan kokonaisuudessaan harteilleen ja vie sen jopa uudelle tasolle.

Dopingin käyttö kuntourheilussa kytkeytyy riskienhallintaan myös tavalla, joka ei kytkeydy lääketieteelliseen keskusteluun. Kyse on enemmänkin tietoisesta riskienotosta elämysten hakemisena, tietynlaisena extreme-urheiluna. Tässä yhteydessä dopingin käyttö näyttäytyykin oman itsen herruutena. Keho on jokaisen oma temppeli, jolle saa tehdä mitä haluaa, kuten myös omalle psyykelleen.

Kehon muokkaamisessa dopingin avulla käydään rajoilla, joiden testaaminen on itsessään toiminnan päämäärä. Sama pätee jossain määrin myös huumeiden käyttöön tai uhkapelaamiseen. Halutaan testata, kuinka paljon pystyy päihtymään tai kuinka hyvin pystyy hallitsemaan hermonsa. Kaikki palautuu siis riskienhallintaan.

Huumeiden käyttäjien kokemuksia kartoittavissa tutkimuksissa käyttäjät usein mainitsevat parhaaksi huumeiden tuottamaksi vaikutukseksi sen, kun kaikki sujuu, kun on tilanteen herra, näkee ja kokee jotain hienoa, ja kaikki on samalla täysin hallussa. Sama pätee uhkapelaamiseen, esimerkiksi pokeriin. Pokerin pelaajan paras hetki on se, kun kaikki sujuu, kun koko pokeripöytä tuntuu olevan omissa näpeissä ja rahavirta vaikuttaa loputtomalta.

Samoin kuntodopingin käyttäjä salille mennessään nostaa yhä suurempia painoja, hän näkee kehittyvänsä ja tulevansa voimakkaammaksi tai nopeammaksi. Hän kokee hallitsevansa dopingin käytön ja saavuttavansa ne tavoitteet, joita hän on dopingin käytölle ja osin koko elämälleen asettanut.

Näitä edellä mainittuja tilanteita voidaankin kuvata käsitteellä flow, ne ovat hetkiä, jolloin kaikki sujuu juuri niin kuin haluaa. Näissä tilanteissa on otettu riski, ja sen hallinta on se, mikä tuottaa suurimman nautinnon.

Kommentoi:

Tiedot






(Paina esikatselunappia, jotta voit lähettää kommentin.)

© Dopinglinkki / A-klinikkasäätiö. Design: Hahmo Design Oy