Klenbuteroli

Ominaisuudet
Käyttö
Haittavaikutukset

Ominaisuudet

Klenbuteroli kuuluu niin sanottuihin beeta-2-agonisteihin. Se stimuloi sympaattisen hermoston beeta-2-reseptoreita, jolloin sileä lihaksisto muun muassa keuhkoputkistossa ja kohdussa rentoutuu.

Käyttö

Beeta-2-agonisteja käytetään astmalääkkeinä ja estämään ennenaikaista synnytystä.

Klenbuteroli on suun kautta annosteltava lääke. Sitä käytetään lähinnä eläinlääketieteessä esimerkiksi hevosen astman hoidossa. Klenbuterolia ei käytetä ihmisten astman hoitoon.

Useilla beeta-2-agonisteilla, erityisesti klenbuterolilla, on anabolinen eli kudoksia kasvattava vaikutus. Ne lisäävät poikkijuovaisten lihasten valkuaispitoisuutta samalla kun lihasten glykogeeni ja elimistön rasva palavat. Klenbuteroli on siksi eräs yleisimmistä lihasmassan kasvattamiseen ja rasvan polttamiseen käytetyistä aineista. Sitä ei kuitenkaan ole toistaiseksi luokiteltu rikoslaissa (luku 44, pykälä 16, momentti 1, asetus 705/2002) dopingaineeksi.

Haittavaikutukset

Klenbuterolin haittavaikutuksia ovat muun muassa vapina, sydämen tykytys, rytmihäiriöt, lihaskrampit ja elektrolyyttihäiriöt [1, 2, 3]. Rytmihäiriöt ja hypokalemia eli veren alhainen kaliumpitoisuus voivat hoitamattomana johtaa kuolemaan.


Timo Seppälä
lääketieteellinen johtaja
Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry

Lähteet:

[1] Bilkoo, Thomas, Riddle & Kagaoan (2007): Clenbuterol toxicity: an emerging epidemic. A case report and review. Connecticut Medicine 71(2): 89–91.

[2] Capretti, Dantes, De Gasperi & D'Ambrosio (1987): Changes in blood potassium induced by the abuse of 3 beta 2-agonist drugs. Clinica Terapeutica 15;121(1): 41–4.

[3] Daubert, Mabasa, Leung & Aaron (2007): Acute clenbuterol overdose resulting in supraventricular tachycardia and atrial fibrillation. Journal of Medical Toxicology 3(2): 56–60.